Apunasi

Olet lämpimästi tervetullut asiakkaaksemme, mikäli olet työtön työnhakija ja työnhakusi on pitkittynyt tai kaipaat tukea työllistymiseesi. Olemme apunasi sinua varten.

Apunasi-hankkeen tavoitteena on löytää palkkatyötä, työllistymisen väylä tai opiskelupaikka työvalmennuksen avulla. Kohderyhmänä hankkeessa ovat Alajärven ja Vimpelin alueen työttömät työnhakijat. Tukea tarjotaan erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden uhan alla oleville, nuorille, vastavalmistuneille, maahanmuuttajille ja perhevapaiden jälkeen työelämään palaaville.

Työvalmennus perustuu henkilökohtaisiin, säännöllisiin tapaamisiin oman työvalmentajan kanssa. Valmennus räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaiseksi.  Tärkeintä on asiakkaan motivaatio edetä kohti omia tavoitteitaan.

Työvalmennuksen lähtökohtana ovat asiakkaan vahvuudet, kiinnostuksen kohteet ja osaaminen. Työvalmennuksessa voidaan esimerkiksi:

  • pohtia uravaihtoehtoja
  • päivittää työnhaun asiakirjoja
  • etsiä työ- tai työkokeilupaikkoja
  • kartoittaa opiskelumahdollisuuksia

Työvalmentaja neuvoo, ohjaa ja antaa palautetta. Asiakas ja työvalmentaja laativat yhdessä työllistymissuunnitelmaehdotuksen TE-palveluille.

Työvalmentaja tekee yhteistyötä alueen yritysten, oppilaitosten ja moniammatillisten verkostojen kanssa. Tarvittaessa työvalmennuksesta ohjataan esimerkiksi terveydentilan selvityksiin tai muiden palveluiden pariin.

Työvalmentaja on tavattavissa sopimuksen mukaan:

Alajärvellä: 4H-Kellari, Paavolantie 1, 62900 Alajärvi
Vimpelissä: Kunnantalo, Patruunantie 15, 62800 Vimpeli
Lehtimäellä: Palvelutoimisto, Keskustie 2, 63500 Lehtimäki

Ota yhteyttä, olemme täällä apunasi sinua varten!

Olemme työllistymistä edistävä palvelu, jota rahoittaa TE-palvelut. Asiakkaat ohjautuvat hankkeeseen TE-toimiston kautta. Voimme auttaa sinua löytämään sopivan väylän työmarkkinoille tai opiskelujen pariin.

Apunasi-hanke on käynnistynyt 1.9.2020. Hanketta hallinnoi Alajärven 4H-yhdistys ja rahoittaa TE-palvelut. Apunasi-hanke on työllisyyspoliittinen hanke, jonka toiminta-aika on 3 vuotta. Apunasi-hanketta edelsi samalla toimintaperiaatteella toiminut Aputiimi-hanke 1.9.2017-31.8.2020.